Itsesäälin syöverit on taakse jäänyttä elämää - ainakin tällä hetkellä.. Viime torstaina laitoin työpaikkahakemuksen vetämään. Kovin pessimistisenä ihmisenä en uskonut, että siihen kukaan vastaisi.. Mutta maanantaina (perjantai oli viimenen hakupäivä) oli spostissani soittopyyntö koskien tätä työpaikkaa. Jännää!! Otin sitten heti miten mahdolliseen uuteen työpaikkaan yhteyttä ja sovimme mahdollisesti tulevan esimiehen kanssa, että menen ensi viikon maanantaina haastatteluun. Erinomaista!!

Vaan tästäpä syntyikin kaksiteräinen miekka. Pitäisi pyytää väliaikainen työtodistus, mutta miten sitä voi pyytääkertomatta esimiehelle. Ei mitenkään, kuten arvata saattaa.. Eli siis esimiehen pakeille pyytämään ko. paperia. Samalla päätin myös olla reilu omaa pikki tiimiäni kohtaan ja kertoa heille työnhaustani. Tuli heille aika yllätyksenä, mutta ottivat asian hyvin. Toisaalta, mitäs se heille kuuluu, missä minä työni teen..?! Parempaa työporukkaa saa kyllä hakea, mutta uskon siihen, että mahdollisessa tulevassa työpaikassani on myös mukavia ihmisiä. Peukut pystyyn!

Eli siis ääripäästä toiseen mennään - ensin elämän aallonpohjassa ja seuraavassa hetkessä itsetuntoa puhkuen seitsemännessä taivaassa. Kummaa, miten elämä heittelee; onneksi välillä suotuisastikin. Vaikuttaa siltä, että paikka on mun. Ainakin omasta mielestä. Voipi olla, että maanantaina tiputaan taivaasta ja kovaa. Mutta tästä hyvänolon tunteesta pitää ottaa nyt kaikki irti..

Nyt voisi lähteä tutustumaan lähistöllä olevaan kuntoilukeskukseen..